Nojatuolifilosofin narinaa Sattumasta, välttämättömyydestä ja politiikasta

Kaikki blogit puheenaiheesta Presidentti Vladimir Putin

Putinin Helsinki-agendan palaset julki yksi kerrallaan

Politico ilmoitti eilen sille vuodetun tietoja Putin-Trump -kahdenkeskisten salaisten keskustelujen sisällöstä Helsingissä viime kuussa.

Keskusteluista ei ole annettu virallista kommunikeaa.

Politicon mukaan Putin esitti 2020 päättymässä olevan määrämittaisen ydinvalvontasopimuksen jatkamista vuoteen 2025.

Putinin nykyinen predentuuri päättyy 2024 ja - ja samoin Trumpin II-kausi, edellyttäen että hän nykyisten jo melko yleisten odotusten mukaisesti tulee sille valituksi.

Putinin Helsinki-agendan palaset julki yksi kerrallaan

Politico ilmoitti eilen silke vuodetun tietoja Putin-Trump -kahdenkeskisten salaisten keskustelusta Helsingissä viime kuussa. Keskusteluista ei Ole annettu virallista kommunikeaa. Politicon mukaan Putin esitti 2020 päättymässä olevan ydinvalvontasopimuksen jatkamita vuoteen 2025. Putinin nykyinen predentuuri päättyy 2024 ja - ja samoin Trumpin II-kausi, edellyttäen että hän nykyisten jo melko yleisten odotusten mukaisesti tulee sille valituksi. Putinin asialistalla oli Politicolle vuodettujen paperien mukaan myös aseiden käytön kieltäminen avaruudessa.

Donald ja Vladimir jutteli ihan kahden kesken

Donald ja Vladimir jutteli ihan kahden kesken

Mitä ihmettä nuo maailman mahtajat puhuivatkaan Suomessa #Helsinki2018 –näytelmässä?  Näytelmän vuorosanat.  Ne, jotka monet – lukuisat – toimijat tallensivat omiin tiedostoihinsa/kasetteihinsa, ja joiden valumista monet… kieli pitkällä odotamme.

Tässä yksi versio, joskin valikoitu tai koottu, tosipuheesta tai kuvitelmista, "shaken, not stirred", -kenpä tietää. 

Mitä Marina Gross tietää? Trumpin Helsinki-tulkki valokeilaan ja oikeuteen?

Mitä Marina Gross tietää?  Trumpin Helsinki-tulkki valokeilaan ja oikeuteen?

*

#Helsinki2018 jälkipyykki kuumenee.

Ms Marina Gross, äsken vielä tyyten tuntematon virkanainen Washingtonista saattaa nousta avainasemaan kun Helsinki-pyykkiä väännetään ja mankeloidaan.

Gross oli ainoa amerikkalainen, joka oli kuulemassa presidenttien D.J. Trump ja V.V. Putin suljettua kahden tunnin mittaista keskustelua.  Neljäntenä paikalla oli Putinin miespuolinen tulkki. 

Presidentinlinnasta suoraan putkaan harjoittamaan lehdistövapautta

Toimittaja Sam Husseini passitettiin harjoittamaan lehdistövapauttaan Töölön Kisahallin putkaan. Näin lehdistövapaus rysähti suoraan rymisten päin viranomaisen riskiarvioon, josta tuskin saamme vapaassa Suomessa minkäänlaisia perusteluja.

Tarkoin vartioidut sanat – kuka vuotaa ensimmäisenä Trump-Putin -keskustelun?

Tarkoin vartioidut sanat – kuka vuotaa ensimmäisenä Trump-Putin -keskustelun?

Suurvaltajohtajat keskusteli kahden kesken. #Helsinki2018.

Virallisesti vain tulkit tietävät, mitä herrat juttelivat 16.7.2018, eivätkä he kerro.  Mutta oikeasti monet korvat olivat auki ja tallensivat joka henkäyksen.  Nyt tulkitaan sana sanalta näytelmän vuorosanat, tarkemmin kuin Shakespaeren yksikään näytelmä.  Vääriä sanoja ja lipsahduksia vaalitaan vastaista käyttöä varten.

*

Trumputin - Helsingissä kohta!

Pallollamme on käynnissä idän ja lännen välinen henkien taistelu; alkavana kauppasotana [1 – ehkä informaatiosodan laajentumisena [2 ja erityisesti kulttuurien hegemoniasotana [3.

Kohta – ensi maanantaina presidentit molemmista ydinasesuurvalloista tapaavat Helsingissä, josta meidän presidentti Sauli Niinistö saa pöydänkattajana ja välittäjänä [?] kunnioituksen ja arvonannon, mutta mitä me suomalaiset hyödymme?

 

Trumppismi – mitä yllättävää maailma saakaan?

Suomi pöydänkattajana saa maailman johtavimmat ydinasesuurvallat päämiehinään Helsinkiin – presidenttiensä Donald Trumpin ja Vladimir Putinin myötä. Herrat tapaavat ensimmäisen kerran virallisesti – kahden kesken, ja käyvät molemmat vähintäänkin kohteliaisuuskäynnillä presidenttimme Sauli Niinistön luona –

Muumimamma lippusalkoon

Vierailin sunnuntaina Helsingin Kauppatorilla. Näin jo kaukaa kaupungin talon lippusaloissa liehuvan jotain punaista. Arvelin, että kaupunki on varautunut jo hyvissä ajoin Putinin ja Trumpin tapaamiseen, sillä onhan molempien maiden lipuissa kyseinen ylväs väri edustettuna. Mutta lähempää tarkasteltuna en kyllä tunnistanut lippuja kummakaan maan lipuiksi. Mitä lie olleetkaan?

Matkailuvinkit Trumpille ja Putinille

Yhdysvaltalainen uutiskanava Fox News kertoi tänään, että Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sekä Venäjän presidentti Vladimir Putin tapaavat Suomessa lähiviikkoina. Tällä Fox News vahvistaa viime päivinä kiertänyttä huhua, ja virallinen tieto vierailusta saadaan tämän päivän aikana.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä