Nojatuolifilosofin narinaa Sattumasta, välttämättömyydestä ja politiikasta

Alussa oli Sana

Presidentti Sauli Niinistön uudenvuodenpuhetta on jo ehditty moittia siitä, että se oli ympäripyöreä, ylinätti ja ketään ärsyttämätön. Näinä aikoina sen laskee melkein ansioksi, sillä riidankylvjiä riittää riesaksi asti. Yksi polarisoitumista aiheuttava aihe on maahanmuutto. Eihän se sinänsä jaa kansaa, mutta tapa, jolla siitä keskustellaan, jakaa, sillä keskustelua käydään välillä melko syvistä poteroista. Vastapuolen näkemyksiä ei edes yritetä ymmärtää, heitellään vain leimakirveitä. Olihan Suomessa yksi outo sivustokin, morbidi hybridimedia joka kutsui itseään nimellä "MV-lehti", joka oli kokonaan omistautunut valheiden levittämiselle ja kansan jakamiselle. Sen eniten toistettu ja vähiten perusteltu väite oli, että maahanmuuttajat ovat uhka.

Nyt kun MV:stä on päästy, on tilalle rynnimässä sivusto jolla on vitsikäs nimi "Oikea Media". Muistan Kaskenkadulla katselleeni ravintolaa jonka nimi oli Helmi ja ajatelleeni, että nimi on enne: jos ravintolan nimi on Helmi, se tuskin on mikään Helmi. "Oikea Media" näyttää olevan ainakin osittain samoilla apajilla kuin "MV-lehti". Ensin Venäjä-dosentti Johan Bäckman teki mahdottomasta mahdollista ja hankki porttikiellon Uuteen Suomeen, joka tunnetaan siitä, että lähes mikä tahansa sössötys menee kyllä läpi jos ei aivan kaikkia lakeja ja hyviä tapoja loukkaa. Ilja Janitskinista kohudosentti sitten löysi ystävän ja heidän tiensä kävi yhdessä raastupaan asti. Nyt on Huhtasaari tehnyt saman mahdottoman tempun ja päätyi sitten Oikeaan Mediaan, kun MV-roskakoria ei enää ole. Kaipa se jossain vaiheessa ampuu sen verran yli että käräjille käy senkin tie, mene ja tiedä. Epäilen tosin että ihmiset ovat jo kyllästyneet kaiken maailman nettiräyhääjiin. Poliittinen ilmastonmuutos on menossa. 

Eivät maahanmuuttajat suomalaista kulttuuria uhkaa, vaan rikastavat sitä. Sama ilmiö on näkyvissä selkeimmin niissä maissa, joissa maahanmuutolla on pitemmät perinteet. Jos vaikka Iso-Britanniaa ajattelee, niin ilman maahanmuuttajien panosta se ainakin kirjallisuudessa olisi pelkkä Pikku-Britannia. Kolme viimeistä nobelin palkintoakin ovat menneet maahanmuuttajataustaisille briteille: Kazuo Ishiguro, Doris Lessing ja V. S. Naipaul. Saa nähdä onko Suomenkin ensimmäinen nobelisti Sillanpään jälkeen albaanitaustainen Pajtim Statovci.

Vihapuhe on syytä ottaa vakavasti. Vihapuheella on ollut ikäviä seurauksia historiassa, ajatelkaa vaikka 30-vuotista sotaa. Se alkoi kynästä: saman uskonnon kaksi suuntausta olivat jo pitkään panetelleet ja solvanneet toisiaan. Lopulta vihapuhe muutui teoiksi. "Am Anfang war das Wort", siteerasi Luther Johanneksen evankeliumia ja päästi pirun irti. Kun viha oli kerran päässyt irti, sitä oli hankala hallita. Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf kävi mielipidekampanjaa keisaria vastaan, ja sitten suomalaiset ja ruotsalaiset ryöväsivät Prahaa kolmen kuukauden ajan. Jatkosota käytiin Irlannissa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Kannattaako tuolle antaa palstatilaa. Roskamediat kuolevat pois sitä nopeammin, mitä vähemmän ketään kiinnostaa.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Ellei kukaan jaksa sanoa mitään, niin kuin paljolti on, he kuvittelevat olevansa suuri enemmistö ja tulevat kaiken aikaa julkeammiksi.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

tämä vuosi näyttää alkavan toiveikkaissa merkeissä: ihmisten usko sanomalehtiin on parantunut ja valemedioiden viehätys karissut. Mikä hienointa, Haavisto on suomalaisten mielestä paras vaihtoehto pääministeirksi ja Halla-ahon kannatus yhtä pieni kuin Li Anderssonin ja Sari Essayahin.

Käyttäjän anakonna kuva
antti salmi

Mä lukaisen joka päivä otsikot MV-mediasta, 90% skeidaa niinkuin Hesarissa
Mutta kummastakin julkaisusta löytyy silloin tällöin todellisia helmiä.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Minä en MV-tunkiota viitsi tonkia, ei paska pöyhimällä parane. HS on ihan hyvä lehti. Vielä parempi se tosin oli 1980-luvulla, kultaisessa nuoruudessani, jolloin Suomessa oli kaksi valtakunnallista lehteä, Helsingin Sanomat ja Uusi SUomi. Kun Uusi Suomi kupsahti, Suomeen ei jäänyt yhtään valtakunnallista lehteä, sillä HS taantui nopeasti yhdeksi maakuntalehdeksi muiden maakuntalehtien joukkoon. Mutta ihan hyviä ovat toki suomalaiset maakuntalehdetkin. MV:ssä on joskus jotain paikkansa pitävää, mutta se on pöllitty Helsingin Sanomilta tai muilta laatumedian edustajilta. Sen otsikoiden silmäileminen on ajanhukkaa, mutta aikasi on toki omaasi, joten voithan sinä skeidaa nuuhkia.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Alussa oli Sana.

Harva tietää, mitä tuo lause tarkoittaa tai mistä se on lähtöisin. Tuossa lauseessa Sana tarkoittaa heprealaisen raamatun eli Tanakin ensimmäistä kirjaa eli Tooraa.

Alussa oli Toora ( laki ).

Onhan toki nykyinenkin tasavallan presidenttimme juristi eli lakimies (tosin ei juutalainen), joten blogin otsikko on ihan sopiva.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Lainaanpa tähän Ozan Yanarin Facebook-päivitystä, se on parasta mitä Sauli Niinistön uudenvuodenpuheen liepeliltä on kuultu:

"Mystisestä maahanmuuttajayhteisöstä tässä terve!

Presidentti Niinistö kehotti tämänvuotisessa uudenvuodenpuheessaan maahanmuuttajaryhmiä kantamaan vastuuta jäsenistään 'omiaan ohjaamalla'. Tässä on taustalla todella väärä ajatusketju ja kerron tässä miksi:

Ajatelkaa tilanne, että asuisitte vaikka Yhdysvalloissa, Australiassa tai Sambiassa. Joku suomalainen, pohjoismaalainen tai eurooppalainen syyllistyisi äärimmäisen tuomittavaan rikokseen. Tämän jälkeen maan presidentti kehoittaisi maahanmuuttajaryhmiä ohjaamaan 'omiaan'. Se olisi absurdi kehotus yksittäisen ihmisen näkökulmasta, jolla ei ole osaa eikä arpaa toisen tekoon.

Taustalla on hölmö ajatus, että maahanmuuttajat olisivat osa täysin erilaista yhteisöä, joka on ohjailtavissa kollektiivisesti.

Oikeastaan koko käsite 'maahanmuuttajaryhmä' tai esimerkiksi näissä keskusteluissa paljon käytetty 'maahanmuuttajayhteisö' ovat harhaanjohtavia. Se kertoo siitä, kuinka vähän valtaväestöön kuuluvat politiikot ovat ylipäätään tutustuneet maahanmuuttajien arkeen. Maahanmuuttajayhteisö kuulostaa siltä, että
ihmiset kokoontuisivat jatkuvasti kollektiivisesti jossain 'omiensa kesken'. Ja, että he olisivat kytköksissä jonkinlaiseen mystiseen yhteisöön, jossa kuuntelevat siellä olevia korkeita auktoriteetteja. Tämä on ihmisten eksotisointia. Siitä paistaa ajattelu, jossa oletetaan 'noiden muiden elävän eri tavalla kuin me'. Näin ei kuitenkaan ole.

Otan esimerkiksi Suomessa asuvat turkkilaistaustaiset. Heitä on todella moneen lähtöön. On opiskelijoita, yrittäjiä, erilaista poliittisista ja etnisistä taustoista tulevia, uskonnottomia, uskonnollisia ja niin edelleen. Ihmiset elävät arkeaan normaalisti. Käyvät töissä, hakevat lapsensa päiväkodista tai koulusta ja harrastavat. Ihan samalla tavalla kuin 'kantasuomalaiset' siis. Täällä asuva opiskelija voi kokea paljon enemmän yhteisöllisyyttä muiden opiskelijoiden kanssa kuin samasta maataustasta tulevan kanssa. Julkisessa keskustelussa oletus tuntuu olevan se, että tämän monimuotoisen porukan tavoittaa kun soittaa imaamille. Näin ei todellakaan ole.

Hassua myös on se, että maahanmuuttajayhteisöistä puhuttaessa aletaan aina puhua tummemmista ihmisistä ja etenkin muslimienemmistöisistä maista tulevista. Tässäkin keskustelussa alettiin heti puhua moskeijoiden roolista HS:n jatkojutussa.

Kyllä, on olemassa erilaisia moskeijayhteisöjä. Mutta niitä ei pidä samaistaa kaikkiin maahanmuuttajiin. Samaa äidinkieltä puhuvillakin on monia eri rukoushuoneita, koska he ovat uskonnollisesti tai poliittisesti eri mieltä asioista. Kaikki maahanmuuttajat eivät todellakaan ole muslimeja, eivätkä muslimioletetut tai muslimienemmistöisestä maasta kotoisin olevat ole aina uskonnollisia. Vähän samalta näyttäisi, jos ulkomailla asuvia suomalaisia edustamaan kaivettaisiin aina luterilainen pappi.

Ja viimeinen huomio. Toimittajaryhmä laittoi minulle hiljattain viestiä siitä, että haluaisivat tehdä jutun Puhoksen ostoskeskuksesta. He pyysivät, voisinko minä olla avuksi yhteisöihin tutustuttamisessa. Olin vähän hämilläni ja vastaisin, että olen tavallinen asiakas Puhoksen liikkeissä. Jälleen taustalla oli oletus jostain mystisestä, täysin poikkeavasta yhteisöstä, jonka tapaamiseen tarvitaan opasta. Ei tavallisista ihmisistä, joille voi mennä puhumaan siinä missä kenelle tahansa.

Jos kantasuomalainen päättäjä haluaa oikeasti ymmärtää, keitä tämän maan maahanmuuttajat ovat ja miten he elävät, heidän pitää lopettaa löysien termien heittely. Pitäisi ymmärtää, että myös maahanmuuttajat ovat yksilöitä, joilla ei ole usein toistensa kanssa mitään tekemistä."

Helsingin Sanomissa oli siis juttu siitä kun Niinistö kehotti uudenvuodenpuheessaan maahanmuuttajia ”ohjaamaan omiaan” – HS kysyi presidentiltä, ovatko yhteisöt vastuussa jäsentensä teoista. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö sanoo olevansa huolissaan ihmisryhmien leimaamisesta ja vihanpidosta.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Evankeliumi Johanneksen mukaan alkaa näin:

"Alussa oli Sana.
Sana oli Jumalan luona,
ja Sana oli Jumala.

Jo alussa Sana oli Jumalan luona.
Kaikki syntyi Sanan voimalla.
Mikään, mikä on syntynyt,
ei ole syntynyt ilman häntä.
Hänessä oli elämä,
ja elämä oli ihmisten valo.
Valo loistaa pimeydessä,
pimeys ei ole saanut sitä valtaansa."

Nykytieteen käsityksen mukaan "alussa oli sana, ja sana oli vetykaasua", kuten kirjailija Eeva-Liisa Manner hieman ilkikurisesti runoilee.

Toimituksen poiminnat