Laivakirves ja krusifiksi

Osmo Soininvaara ja Pentti Linkola sijoittuivat viiden kärkeen, kun A-studio teetti kyselyn Suomen merkittävimmistä ajattelijoista. Miehet ja heidän maineensa ovat varsin erilaisia: Soininvaaraa arvostetaan yli puoluerajojen, Linkolasta kiistellään vihreitten sisälläkin. Linkolan valtti on siinä, että hänellä on lause. Tuskin kukaan hänen kirjansa Johdatus 1990-luvun ajatteluun lukenut voi unohtaa sen esipuheen vavahduttavaa loppua:

”Mitä tehdään, kun sadan matkustajan laiva on äkillisesti uponnut ja vain yksi kymmenen hengen pelastusvene on saatu vesille? Kun pelastusvene on täynnä, yrittävät ne, jotka vihaavat elämää, kiskoa siihen lisää haaksirikkoutuneita ja upottaa kaikki. Ne, jotka rakastavat ja kunnioittavat elämää, lyövät laivakirveellä partaisiin takertuneet liiat kädet poikki.”

Vertaus uppoavasta laivasta ihmiskunnan tilan symbolina on kulunut, mutta tuo laivakirves on hyvä. Kehno kirjoittaja ei olisi siihen osannut tarttua. Kuten Antti Nylén esseessään "Katkera oppositio" toteaa: "Laivakirves ei ole tavallinen kirves. Sitä käytetään vain hädässä. Sen varteen kanavoidaan kaikki pelko, kammo ja pelastumisen toivo, niin kuin krusifiksiin… niin kuin virheettömään proosavirkkeeseen. Vaikka niitä osaa valmistaa vain harva, kuka tahansa lukutaitoinen voi niitä käyttää" (Vihan ja katkeruuden esseet, 2007).

Tietenkin Linkola manipuloi lukijaansa, mutta hän sentään osaa kirjoittaa. Esimerkiksi Halla-aho on vähintään yhtä kyseenalainen ajattelija, mutta sen lisäksi hän on tylsä, ja se on anteeksiantamaton synti. Tyyli erottaa toisinajattelijan toisinaan ajattelijasta. Siksi Linkolaa on pakko vastentahtoisesti ihailla ja Halla-ahoa helppo halveksia, ihan yhtä lämpimästi ja vilpittömästi.

Linkolan yhteiskunnalliset visiot ovat toteuttamiskelvottomia. Joskus tuntuu siltä, että häntä pidetään esillä juuri siksi: eletään niin kuin ennenkin, sillä ainakaan Linkolan mallia ei kukaan halua. Mutta Linkolan pyörryttäviä esseitä on pakko ihailla, niin jyrkkiä vaatimuksia, tunteita tai tunnustuksia sisältävää taidetta ei liian usein kohtaa.

Suomessa vihreät sai alkunsa Koijärvi-liikkeestä, ja niitä varhaisia vihreitä opuksia joita minäkin luin, oli Soininvaaran ja Linkolan Kirjeitä Linkolan ohjelmasta. Linkolan lause vei mukanaan kuin koski, mutta tarkemmin luettuna oli pakko myöntää, että kyllä Soininvaara näistä kahdesta se fiksumpi on. Hän tajuaa sentään jotain taloudestakin.

MikaLamminp
Vihreät

Olen julkaissut teokset Talvimatka (runoja, Oppian 2022), Eila ja Ossi – Suomen kielen alkeisoppikirja (Gummerus 2010), Mies joka putosi jaloilleen (romaani, Oppian 2020) ja Siltoja – Opettajan koronapäiväkirja (Oppian 2021).

Kuvan otti Timo Jakonen (Turun Sanomat)

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu