Nojatuolifilosofin narinaa Sattumasta, välttämättömyydestä ja politiikasta

Mitä Jeesus tekisi?

"What Would Jesus Do? on suosittu hokema, joka kutkuttavasti yhdistää amerikkalaista abortinvastustajarepublikaania ja vasemmistolaista sekulaarihumanistia. Molemmat luultavasti ajattelevat, että Jeesus tekisi oikein. Ja tietävät (Jeesuksen puolesta) mikä on oikein. Toisen Jeesus on militantti valkoihoinen konservatiivi, toisen taas vapaa- ja hellämielinen hippi. Pahinta typeryyttä ja vääryyttä tuossa sloganissa on kuitenkin taustakäsitys, jonka mukaan Jeesuksen toiminta maan päällä oli ennen kaikkea monenlaisen 'hyvän' 'tekemistä', vaikka Jeesus evankeliumien mukaan teki hyvin vähän mitään konkreettista. Mieluiten hän rukoili."

Antti Nylén: Halun ja epäluulon esseet (2010)

Jeesus Kristus (7 eKr-30 jKr) teloitettiin lähinnä poliittisena häirikkönä ja anarkistina. Kaikki nämä koti-uskonto-isänmaa -tyypit voisivat muistaa, että Jeesus Nasaretilainen oli koditon ja isänmaaton mies. Ja mitä uskontoon tulee, hän oli juutalainen. Minua on jotenkin kolkosti huvittanut aina se, että natsit - niin antikristillisiä kuin olivatkin - perustelivat juutalaisten vainoa muun muassa sillä että "ne tappoi Jeesuksen". Roomalaisethan hänet tappoivat.

Jeesus oli kiihkeä runoilija ja eskatologinen haaveilija, joka mielellään puhui vertauksin. Tämä hänessä olikin aidosti uutta omana aikanaan. Systemaattisena opetustyylinä vertailukohtaa Jeesuksen tyylille ei ole. Varhaiset kritityt eivät käytä vertauksia kuin kertoessaan Jeesuksen opetuksesta. Ja kuten runoilijat aina, hän oli monitulkintainen ja hämärä, eikä oikein taivu dogmaatikkojen muottiin. Mutta yritetty kyllä on. Luoja miten onkin yritetty.

Kovin on kommentteja kirvoittanut Soinin hartaushetki abortinvastustajien seurassa. Työmatkalla veronmaksajien rahoilla oleva ulkoministeri on kyllä nimenomaan ulkoministeri. Mutta voihan sitä osallistua sellaisiin tilaisuuksiin jotka eivät ole Suomen virallisen kannnan vastaisia. Paksupäisten abortinvastustajien joukkoon Suomen ulkoministerillä ei ole asiaa. Eivät Sipilä ja Orpokaan Soinin touhuja hyvällä katsoneet.

On muuten hupaisaa, että Timo Soini (ps) kommentoi brexit-äänestystä näin: "Kansa on puhunut, pulinat pois" (Suomen uutiset 24.6.2016). Sen sijaan Timo Soini (sin) kirjoitti blogissaan 27.5.2018 Irlannin aborttikansanäänestyksestä näin: "Likaisen veden lähde. Voi näyttää hyvältä, mutta maistuu pahalta." Kovin valikoiva kuulo tuntuu Soinilla olevan: se kuulee kyllä kansan järjettömän älämölön, mutta ei lotkauta korvaansa kansan äänelle silloin, kun kansan enemmistö puolustaa ihmisoikeuksia.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (26 kommenttia)

Käyttäjän MarkkuTurpeinen kuva
Markku Turpeinen

Osallistuisiko Jeesus Pride -marsseille, antaisi rahaa sukupuolen vaihtohoitoihin, auttaisi mieheksi tuunattua naista synnyttämään lapsia? En tiedä mutta pohdinpa vaan.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Kuten alussa Antti Nylénä siteerasin, Jeesus ei tehnyt paljon mitään, rukoili vain.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Mitään kiistatonta näyttöä Jeesuksen olemassa olostakaan ei ole, turha spekuloida.

Käyttäjän MarkkuTurpeinen kuva
Markku Turpeinen Vastaus kommenttiin #3

Pekka: Myöskään kiistatonta näyttöä siitä ettei häntä ollut olemassa ei ole. Eli sinä ja minä uskomme mihin uskomme emmekä saa koskaan kiistatonta näyttöä uskomuksellemme.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen Vastaus kommenttiin #10

Yleensä kait lähdetään siitä, jotta jos väitetyn historiallisen henkilön olemassa olosta ei löydy näyttöä, kuten Jeesuksen tapauksessa asia on, ei kyseisen henkilön katsota olleen olemassa.

Oliko Väinämöinen olemassa?

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #10

Kyllä tiedeyhteisö pitää Jeesus Nasaretilaisen elämää historiallisena tapahtumana. Hän on kotoisin Nasaretista, otti vastaan Johanneksen kasteen, opetti Galilean kyläyhteisössä vertauksin ja paransi aikalaisten mielestä sairauksia. Hän matkusti viettämään pääsiäisjuhlaa Jerusalemiin. Pontius Pilatus tuomitsi hänet kuolemaan ja hänet ristiinnaulittiin todennäköisesti vuonna 30 jKr. (Hänet siis tappoivat roomalaiset, eivät juutalaiset, niin kuin natsit väittivät. Mutta väittiväthän natsit olevansa arjalaisiakin ja katsoivat edustavansa ylempää rotua, jolla oli oikeus tappaa juutalaisia, homoja ja jopa mustalaisia, jotka oikeasti olivat arjalaista syntyperää.) Näkemys Jeesuksen historiallisuudesta selittää parhaiten olemassa olevan kirjallisen todistusaineiston sekä varhaisen kristillisyyden synnyn.

Käyttäjän Esa-JussiSalminen kuva
Esa-Jussi Salminen

Jeesus käveli jatkuvasti, kuljeskeli erämaassa todella pitkiä matkoja. Hän ruokki ja juotti ihmisiä, vietti paljon aikaa ihmisten seurassa, otti valtavasti ihmisiä vastaan, opetti ja puhui, kaatoi rahanvaihtajien pöydät jne.
Hän myös rukoili, mutta mitään tuntiaikataulua hänen ajankäytöstään ei tietääkseni ole, joten tuo Vilenin käsitys on hänen omaa tulkintaansa. Minä sanoisin, että rukoili ja otti vastaan ihmisiä yhtä mieluusti. Ja tämä siis julkisen toiminnan aikana. Mitä sitä ennen teki, on taas toinen juttu.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Kuka Vilen? Tarkoitatko Nyléniä, jota alussa siteerasin? Joo, totta kai se on hänen oma näkemyksensä. Sellaisia esseisteillä on tapana esittää.

Juha Hämäläinen

Nykynuoriso on varustettu kummallisella kyvyllä tulkita asioita, joihin he eivät ole otsikkotasoa enempää itse tutustuneet.

Jeesuksen opetukset Raamatun kirjoitusten mukaan olivat hyvin vähän tulkintaa vaativia. Toki tulkintatarvetta syntyy, jollei oma mukavuudenhalu pysty taipumaan hänen opetuksiinsa.

Jeesus hyvin selkeästi tuomitsi tappamisen ja väkivallan. Tämä kattoi myös itsepuolustuksen. Luuleeko Lämminpää, että syntymättömien lasten vapaa tappaminen olisi ollut Jeesukselle hyväksyttävä asia?

Vain paksupäiselle vapaan abortin puolustajalle on selvää, ettei jo kehittävällä lapsella ole oikeutta elämään, koska tämän kantoteline kokee lapsensa olevan hänelle rasite, niin suuri vihollinen, että lapsi tapettava.

Tämän peruste on, että naisella on oikeus päättää kehostaan. Paksupäinen abortin puolustaja näkee, että lapsi on samaa kehoa kuin äitinsä ja siksi äiti tekee ilmeisesti itsemurhan eikä eutanasiasta kyse, vai miten tämä logiikka menee?

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Pitääkö joku hedelmöittynyttä munasolua ihmisenä? Tuskin, joten siitä tulee jossakin vaiheessa ihminen. Rajaa on mahdotonta vetää muuten, kuin todeta, että vastasynytynyt on ihminen, koska johonkin se raja pitää vetää.

Näin ollen sikiö ei ole ihminen.

Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila

Roposen esittämä kanta on yksi yhteen 1:1 sama stalinistis-hitleriläisen ihmiskäsityksen kanssa. Uuniin vaan ja pökkyä pesään.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen Vastaus kommenttiin #7

Stalinin aikana abortti NL:ssa muuten kiellettiin, samoin satelliittivaltioissa.

Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila Vastaus kommenttiin #8

Sehän todistaa vain sen, että olet noita "humanisti"-veikkosia (Aatu & Josef) vielä kovempi kaveri elävien ihmisolentojen potentiaalisena tuhoajana.

Vernichtung ueber Alles, immer fertig.

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine Vastaus kommenttiin #8

"Stalinin aikana abortti NL:ssa muuten kiellettiin, samoin satelliittivaltioissa."

Samassa yhteydessä, minkä Bolseviikit kaiken kattavan vapauden nimissä salliessa kaikki suhteet, Stalin kielsi ne. Bolseviikien aikana sait vedellä vaikka rusakkoa, äitiäsi, naapruin poikaa tai siskoasi, ei haittaa ko se oli "Niin edistyksellistä".
https://socialistworker.co.uk/art/19929/Russias+se...

Käyttäjän ristojkoivula kuva
Risto Koivula Vastaus kommenttiin #8

Ai milloin ja missä?

Koska se sitten uudestaan sallittiin, ja vapautettiin?

Kappas vaan, olet oikessa: 1936 kiellettiin (samaan aikaan kuin "aktiiviset" homosuhteetkin) ja 1955 vapautettin uudelleen.

https://encyclopedia2.thefreedictionary.com/abortion

" ... Abortion was forbidden in prerevolutionary Russia. After the establishment of Soviet power, in view of the economic ruin of the country and the precarious material circumstances of the population, the government made abortion legal on November 18, 1920. As a result, the mortality rate from abortions fell from 4 percent to 0.28 percent. On June 27, 1936, a decree of the Central Executive Committee and the Council of People’s Commissars of the USSR was published, titled “On the prohibition of abortions, the increase of material aid to prospective mothers, the establishment of government support for large families, the expansion of maternity homes, child-care centers, and nurseries, the strengthening of criminal penalties for nonpayment of alimony, and several changes in the laws on divorce,” which allowed abortions to be performed only for medical reasons. The number of abortions in the country in 1937 as compared with 1935 fell by a factor of more than three, but in subsequent years the number of abortions began to rise again, mainly as a result of nonhospital abortions, which accounted for 80 to 90 percent of the total.Taking into account the higher cultural level of the population, the relatively high birthrate, and the natural growth of the popu- lation, Presidium of the Supreme Soviet of the USSR published a decree on Novem- ber 23, 1955, entitled “On the annulment of the prohibition against abortions” which allowed women to make their own conscious choice on the question of parenthood. ... "

Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila

Aloitukseen "What Would Jesus Do?" liittyen voi suurella varmuudella sanoa, että Jeesus ei hyväksyisi sen enempää aborttia kuin eutanasiaa tai muutakaan murhanluonteista aktia.

Jeesuksen opetukset ja niiden seuraaminen ovat jokaisen yksilöihmisen omantunnon kysymyksiä. Niihin itsekukin vastaa ja on vastuullinen itse henkilökohtaisesti.

Maallista regimenttiä ja arvovaltaa edustavalla Lääkäriliitolla on sikiö/ihminen -aiheesta joitakin kannanottoja, joille kuuluu antaa oma arvonsa. https://www.laakariliitto.fi/edunvalvonta-tyoelama...

* Lääkärillä on erityinen velvollisuus edistää syntymättömän oikeuksia ja mahdollisuuksia tasapainoiseen kehittymiseen.
* Tärkein oikeuksista on oikeus elämään ja se on myös äitinsä kohtuun kiinnittyneen alkion perusoikeus.
* Syntymättömän hyväksi tarkoitettuja tutkimuksia ja hoitoja on oltava helposti saatavilla.
_ _ _ _ _

"Syntymättömän hyväksi tarkoitettuihin tutkimuksiin ja hoitoihin" ei voitane kohtuudella sisällyttää sikiön harkittua tappamista; siis murhaamista.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Kuten tavallista, tätäkin keskustelua käyvät vain miehet, joita abortti ei suoranaisesti koske. Mutta Jeesuksen opetuksen kovin vaatimus on vihamiesten rakastaminen ja vainoojien puolesta rukoileminen. Tällaista opetusta ei löydy antiikin kirjallisuudesta, heprealaisesta Raamatusta tai varhaisilta kristityiltä. Vihamiehen rakastaminen kuuluu siten historian Jeesuksen opetukseen. Aikalaisten silmissä poikkeuksellista oli myös Jeesuksen kyky parantaa sairaita tai hänen tapansa aterioida kaikenlaisten ihmisten kanssa. Erityisesti varhaiset kristityt muistelivat Jeesuksen viimeistä ateriaa opetuslastensa kanssa.

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

"Kuten tavallista, tätäkin keskustelua käyvät vain miehet, joita abortti ei suoranaisesti koske."

Ainakin itseäni koskee aika lailla välillä, itse olisin halunnut isäksi.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #22
Käyttäjän kraavi95 kuva
Keijo Räävi

Jeesus olisi antanut kaikkien kukkien kukkia.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

"Se joka on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven." Jotain sellaista minäkin olen omalla tavallani yrittänyt sanoa.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Mä ainakin olen monta vuotta odotellut tuota jeseä, monessä sähkötolpassa on lukenut jo vuosikausia, että jeesus tulee kohta.

Kuinka perkeeleen pitkä aika se kohta on, kun on jo monta vuosikymmentä kulunut, olisi hauska kysellä kaverilta, että kuis kulkee.

Käyttäjän MarkkuTurpeinen kuva
Markku Turpeinen

Kuinka pitkä aika on "kohta"? Vaimoni huutaa minua syömään ja vastasin hänelle että kohta. Se taitaa olla siihen saakka kunnes saan tämän jutun kirjoitettua.
Mikähän se mahtaa olla Petterin odottaman jesen "kohta"? Sehän voi olla vaikka tuhat vuotta. Nää meidän "kohta" arviot ovat kuitenkin vaan meidän itsemme sopimia. Ja niissäkin taitaa olla vaihteluväli semmoinen, ettei ole syytä jäädä oottelemaan. Nyt kuitenkin minun kohta täyttyi.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Jeesuksen oma lupaus oli, että hän tulee takaisin maan päälle ennen kun silloinen sukupolvi katoaa. ( Matt.24:34)

Alkukristillisyydelle oli ominaista kiihkeä Jeesuksen pikaisen paluun odotus tämän lupauksen mukaisesti. Kun näin ei tapahtunutkaan alkoi sananselityksen ja tulkintojen aikakausi, mikä jatkuu edelleen.

Käyttäjän ristojkoivula kuva
Risto Koivula

Kai hän pistäisi kikkelin solmuun...

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

"Ja he sanoivat: neitseestä syntynyt, ja ajatella, se meni läpi. Ole siunattu, avioton äiti." (Eeva Kilpi)

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset