Nojatuolifilosofin narinaa Sattumasta, välttämättömyydestä ja politiikasta

Vihervasemmistolaisen arvoliberaaliuden murskavoitto

"Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Näin rakkaus toteuttaa koko lain." (Room. 13:10)

Piti oikein tarkistaa että mitä se Raamattu oikein sanookaan, kun sitä käyttävät keppihevosena kaiken maailman mikaniikot, jukkapekkarahkoset ja muut väärät profeetat. He vetoavat Raamattuun, mutta eivät osaa lukea sitä. Raamattu ei puhu marginaalisista asioista kuten sukupuolisen kanssakäymisen eri muodot. Se puhuu olennaisesta, ihmisen suhteesta Jumalaan, elämästä ja kuolemasta, mutta enemmän elämästä.

Luojan kiitos järki voitti eduskunnassa ja tasa-arvoinen avioliittolaki sai toistamiseen enemmistön kannatuksen, nyt vielä suuremman kuin viime kierroksella. Kansalaisaloite ns. aidosta avioliitosta kaatui selvin luvuin 120-48.

Jostain syystä Turun Sanomat uhrasi tänään melkein puoli sivua Aito avioliitto-kansalaisaloitteen toisen alullepanijan Jukka-Pekka Rahkosen joutsenlaululle. Ingressissä lainataan miehen traagisia sanoja: taistelu "vihervasemmistolaista arvoliberaaliutta" vastaan jatkuu.

Taistelu näyttää toivottomalta, sillä vihervasemmistolaisia arvoliberaaleja on paljon. Ei ainostaan koko oppositio kristillisdemokraatteja ja yhtä sosiaalidemokraattia lukuun ottamatta, vaan perussuomalaisia lukuunottamatta kaikki hallituspuolueetkin. Yhtä lukuunottamatta kaikki kokoomuslaiset ovat tämän äänestyksen perusteella vihervasemmistolaisia arvoliberaaleja ja keskustalaisistakin kaksi kolmasosaa. Ainoastaan perussuomalaisista melkein kaikki vastustivat tasa-arvoista avioliittolakia vielä tänäkin vuonna. Asiahan on Soinille omantunnonkysymys, ja niin se taitaa olla, että siihen puolueeseen ei mahdu kuin yksi omatunto. Kyllä ne kolme omilla aivoillaan ajattelevaa persua varmaan harjataan huolellisemmin kuin englanninkieliseen taistelulyriikkaan inspiroitunut Immonen aikoinaan.

Rahkonen sanoi haastattelussa, että media on ollut voimakkaasti sukupuolineutraalin avioliiton kannalla. Näin hän on päätellyt siitä, että sukupuolineutraalista avioliitosta on mediassa yleensä puhuttu tasa-arvoisena avioliittolakina. Varmaan siksi, että se on sitä, jo aloitteen nimenkin perusteella. Aito avioliitto -aloitteen nimi sen sijaan on mediassa oikeasti mennyt ihan sukkana läpi, joten sillä perusteella media näkyy kyllä pikemminkin propagoineen sen puolesta.

No, taistelu on käyty ja Rahkonenkin toivottavasti keksii jatkossa jotain parempaa tekemistä kuin homojen ja lesbojen kiusaaminen. Esimerkiksi köyhien ja syrjäytyneiden puolesta tässä maassa riittää tehtävää, ja jotenkin kristillisemmältä sellainen työ kuulostaisikin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

10Suosittele

10 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (39 kommenttia)

Juuso Hämäläinen

On käsittämätöntä mitkä mittasuhteet tällainen mitätön asia on saanut.

Ne, jotka eivät tästä laista pidä, ovat edelleen sitä vastaan. Itse en pidä kaikenlaisten parisuhteiden rinnastamisesta heteroiden liittoon. Mutta minulle on lain kanta sekä kirkon suhtautuminen yksi ja sama. En olisi itse koskaan halunnut kotiin, jossa on kaksi isää tai kaksi äitiä. Se olisi ollut vastenmielistä, tiedän sen, koska olen hetero ja tiedostanut sen jo tarhaiässä. Tiirailin tyttöjen perään jo alle neljän vanhana.

Kotona pakoputkihommissa olevat isät eivät kaltaistani olisi muuta kuin ahdistaneet pienestä asti.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Minustakin asia on saanut käsittämättömät mittasuhteet. Se sai ne jo silloin kun "Aito avioliitto" -hanke pantiin pystyyn.

Tuskin sinua olisi lapsena ahdistanut se että sinulla on kaksi isää tai kaksi äitiä. Lapsi pitää luonnollisena sitä minkä ympärillään näkee. Eikä se vaikuta lapsen suuntautumiseenkaan mitenkään.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Tietäkseni se ei häiritse lapsia yhtään.Kaikki jotka täällä siitä poraa on aikuisia miehiä ja naisia.

Antaa hyvää mallia lapsilleen miten koulukiusata muusta väestöstä poikkevia voidaan solvata.
Katsoppa peiliin ja opeta myös lapsillesi kaikkien ihmisten tasa-arvo täällä sivistysvaltiossa.
Jos muka vielä olet "tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustoimikunnan varajäsen"!
Eroa välittömästi.
Et edusta kyllä edm.puheillasi.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #27

En käsitä mitä yrität viestisi loppuosalla sanoa. Minähän suorastaan saarnaan tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta, kyllä sen pitäisi olla kaikille lukutaitoisille selvää.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Moneskohan blogi tämä on, jossa tuo Hämäläinen käy kertomassa hänen päässään pyörivistä ajatuksista?

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Olisi hyvä tietää mitä pahaa tällä voitolla on murskattu, kulttuuriahan on moneen makuun.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #24

Aito aviolitto -hankehan tässä murskattiin. Se edustaakin juuri sellaista kulttuuria, jonka voi vetää pöntöstä alas.

Arto Jääskeläinen Vastaus kommenttiin #25

Avioliitto vain naisen ja miehen liittona on maailman laajuisestikin hyvin yleinen asia.

Vihreät toki mielellään vetävät sen ja paljon muutakin suomalaista kulttuuria mieluusti pöntöstä alas.

Viittasit Raamattuun ja roomalaiskirjeeseen heti blogisi alussa. Tennpä minäkin sitten niin tässä:

24. Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa,
25. nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen.
26. Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen;
27. samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.
28. Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia.

Pyysin arkipiispa Mäkistä perustelemaan kantansa:

http://artojaaskelainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2...

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #34

Sinulta jäi siis huomaamatta, että Paavalin vakavimmat varoitukset on suunnattu juuri tekopyhyyttä vastaan. Esimerkiksi sellaisia ihmisiä, jotka mätkivät homoja Raamatulla päähän. Sellainen on epäoikeudenmukaista ja pöyhkeää.

Käyttäjän HannuValjakka kuva
Hannu Valjakka

Miksi sinun Juuso pitää tässä heterouttasi tällä tavalla korostaa ja kenelle..lisäksi olet pakoputkihomminesi härski,herjaava ja hävytön..lukijalle herää kysymys,mistähän onkaan kysymys..useinhan törkeimmät huutelijat ovat visusti piilossa "aidoissa" avioliitoissaan.
Huomattavaa kohdallasi on tietysti se,miten uskomattoman varhaiskypsä olet ollut jo noin nuorena..nyt tosin näyttäis siltä,että tältä osin jonkinlaista taantumaa fiksujakin kirjoitelleella miehellä näyttäis olevan.

P.S.

Millainen muuten on ahdistuksesi laatu ja määrä heteromiehistä,joita kiinnostaa naistensa pakoputket?

Juuso Hämäläinen

Et ymmärtänyt mitä kirjoitin.

Toistan sen, että tiedän varmuudella, että en olisi halunnut kasvaa seksuaalisesti poikkeavien taloudessa. Sen nyt vain tietää itse ja paremmin kuin ulkopuolinen. Olet olevinasi trendikäs sanoessasi minun herjaavan pakoputkihommilla homoja. Voit ajatella mitä lystäät, mutta tuo termi kuvastaa hyvin monen tuntemuksia homoseksistä. Sitä pidetään mm. luonnottomana ja härskinä. Ydin on siinä, että se koetaan vastenmieliseksi. Me kaikki tiedämme, että homoja on aina ollut ja he ovat aina harrastaneet näitä puuhia. Mutta aina on ollut niitä, joille tämä ei ole luonnollinen asia. Myönnetään totuus ja annetaan kunkin pysyä käsityksissään ja tavoissaan.

Tämä koko juttuni liittyi siihen, että liian monet sivuuttavat vastoin parempaa tietoa ne ongelmat, joita poikkeavien perheissä lapsille voi tulla. Tätä ei poista laki, tutkimus, inttäminen eikä änkyröinti tai estä some-paineet. Minä en ole ainut näin tunteva.

Toinen seikka oli hyväksynnän hakeminen poikkeaville pareille ja liitoille. Sitä nyt ei vaan kaikilta meiltä saa syistä, jotka vaihtelevia. Suhteita oudoksuvat eivät ole pääosin mitenkään puuttumassa ihmisten puuhiin missään. Tämä tulee myös ymmärtää. Laki antaa nyt ne oikeudet mitkä antaa, mutta vastoin luuloja, ihmisten näkemyksiä ei sillä muuteta. Mitään pulinat pois- nappia ei ole olemassa kuin diktatuureissa.

Ja mitä tulee varhaiskypsyyteeni niin se pitää paikkansa monin tavoin. Ihmiset kehittyvät merkittävästi eri tahtiin. Kaverini kulki tutti suussa vielä viiden vanhana. Hänestä tuli kuitenkin tunnettu ydinfyysikko. Me olemme molemmat heteroita emmekä kumpikaan korosta sitä.

Tulkoon nyt selväksi, ettei hetero missään iässä välttämättä nauti asumisesta homojen tai lesbojen kera. Se nyt vaan ei miellytä edes ajatuksena.

Käyttäjän mark01toivonen kuva
Markku Toivonen

Hannu, ei sille voi mitään eikä pidäkään voida mitään, että jotkut ajattelevat ihmissuhteita seksin kautta. Kaikenlaisissa kodeissa, perheissä ja ympäristöissä kasvaa myös vatipäitä ;)

Käyttäjän lueskelija kuva
Teuvo Valkonen

Voiko pelkästään "pakoputkihommia" suorittava mies olla oikea isä, noin niin kuin perinnöllisyys tekijöiden näkökulmasata ajateltuna.
Olen kuullut, että tällaiset "perämoottorimiehet" voivat sitä tiukan paikan tullen olla. Eli kaikesta eli heille vastenmielisyydestään huolimatta jossain tilanteessa saattaisi lipsahtaa petoksen tielle toisen sukupuolen kanssa? Esim. jotkut alkoholipitoiset "pippalot".

Käyttäjän mark01toivonen kuva
Markku Toivonen

Tunnetun kansansanonnan mukaan heteron ja biseksuaalin ero on viisi tuoppia. Se ei ole oikeudenmukaista ja on vähättelevää, koska useimmat biseksuaalit eivät tarvitse alkoholia syttyäkseen samaan tai eri sukupuoleen.

Käyttäjän HannuValjakka kuva
Hannu Valjakka

Tässä,kun Teuvo ollaan eläköityneitä ikämiehiä kumpikin kerron sulle yhden asian, josta sulla ei ilmeisesti ole minkäänlaista käsitystä.Ajatuksella,että koskaan ei ole liian vanha oppimaan uutta.
Kylmä tosiasia on se,että kautta aikojen ja vielä nykyäänkin aitoakin aidoimissa miehen,naisen ja lasten muodostamissa perheissä on paljon homoja vanhempina..hyvinä ja kaikin tavoin malli-ja yhteiskuntakelpoisina vanhempina,joista kukaan ei voi kuvitellakkaan heidän olevan vähemmistöväkeä.
Jos joku niinsanotusti jossain tilanteessa "lipsahtaa" se kertoo ainoastaan sen,että niissäkin meistä,joista ei millään uskoisi,asustelee myös pienen pieni homo..sata prosenttisesti hetero ei lipsahda,eikä sata prosenttinen homokaan..nämä kummatkin ovat vain ääripäitä ja siihen väliin mahtuu yhtä,jos toista,kolmatta ja neljättäkin.
Eli perinnöllisyystekijöiden näkökulmasta pakoputkihommiakin suorittava mies voi olla oikea isä,kuten kaikista muistakin isyyteen liittyvistä näkökulmista katsottuna.

Käyttäjän PetriFriari kuva
Petri Friari

#1. Hämäläinen, harrastettiinko teillä kotona seksiä lasten nähden, kun se, kuka tuuppaa ketä ja mihin, sinua niin ahdistaa?

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

"Ne, jotka eivät tästä laista pidä, ovat edelleen sitä vastaan. Itse en pidä kaikenlaisten parisuhteiden rinnastamisesta heteroiden liittoon. "

Miksi? Heteroiden kannalta mikään ei muutu, eikä heterolta ole poissa jos ei heterot saavt oikeuden mennä avioliittoon.

Juuso Hämäläinen

Meitä on moneksi. Omalta osaltani en pidä ajatuksesta, että poikkeavien perheisiin hommataan lapsia. Olen jo tässä blogissa kertonut tarkalleen miksi. Muuten ei minua liikuta mitenkään.

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Määritä perhe ja määritä poikeus. Tyhjiä sanoa ja omaa pelkoasi heijastelet kommenteillasi.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Minä en pidä siitä, että alkoholistit ja narkkarit hommaavat lapsia. Seksuaalisella suuntautumisella ei ole mitään merkitystä. Homoseksuaalisuus on ehkä poikkeavaa, mutta täysin harmitonta kuitenkin. Samaa ei voi päihteiden käytöstä sanoa.

Arto Jääskeläinen Vastaus kommenttiin #21

Aina vaan nuo alkoholisti ja narkkarit...

Sekoitetaan tahallisesti ihmisten käytös ja lainsäädännön tekeminen.

Ihmisten käytös on mitä on.

Lainsäädäntöön voi sen sijaan vaikuttaa, että se ei aiheuttaisi huonoja tilanteita.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #31

Tasa-arvoinen avioliittolaki onkin juuri sen vuoksi säädetty, ettei se aiheuttaisi huonoja tilanteita.

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Aikoinani erosin kirkosta, kun naispappeudesta äänestettiin. Uskon asioista ei äänestetä.
Myöhemmin erosin Jeesusopista, kun rakkaus ei tee mitään pahaa; ja silti kaikkivaltias Jumala toimettomana katselee sivusta kun ainokaista poikaansa ristillä kidutetaan.

Meitä on moneksi.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Aina niistä on äänestetty tai muuten neuvoteltu. Kirkolliskokoushan se Raamatunkin kaanonin päätti.

Juuso Hämäläinen

Kristinuskossa on hyvä selitys, miksi Jeesus kärsi. Olet unohtanut. Mutta en sano, että asiaa helppo hyväksyä. Juuri siksi uskontoja kutsutaan uskonnoiksi. Moni asia jää uskonvaraiseksi.

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Uskon asiat eivät kuulu politiikkaan nykymaailmassa.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Joo, uskonto on vähän kuin penis. On okei että sinulla on sellainen, on okei olla siitä ylpeä, mutta älä kirjoita sillä lakeja tai tyrkytä sitä lapsille.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Mun mielestä mikään vihervasemmistolaisuus ei voittanut. Tuo tyhmää poliittista puhetta.

Ihmisyys ja oikeudenmukaisuus voitti.

Tästä voitosta voimme kiittää nyt porvarihallitusta. :)

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Kiitos kuuluu koko eduskunnalle. Tuo otsikon "vihervasemmistolaisuus" on ironiaa, Jukka-Pekka Rahkonen julisti että taistelu "vihervasemmistolaista arvoliberalismia" vastaan jatkuu, ja minä sitten katsoin ketkä kaikki vihervasemistolaisia ovat jos tuo Rahkosen määritelmä otetaan todesta.

Käyttäjän lueskelija kuva
Teuvo Valkonen

Minulle on tullut sellainen tunne, että tämä homokysymys ei ole kaikille homoutensa ilmoittaneille pelkästään rakkauskysymys. Mieluummin jollain tavalla talous-ja perintökysymys. Minulta ei kannata kysellä faktoja, koska kyseessä on vain tuntumukseen perustuva kannanotto.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Talouskysymyshän avioliitto on ollut alusta asti. "Ei ennen rakkaudesta mithään tiedetty ja toimheen yhtä kaikki tulthiin."

Arto Jääskeläinen

Älyvapaita muuten nuo "rakkaus voitti" ja "onni voitti" kommentit, joita näkee siellä sun täällä kommenttipalstoilla kun samaa sukupuolta olevien liitosta tehdään "avioliitto".

Jos jollain ei ole rakkautta tai onnea, niin ei lainsäätäjäkään sitä pysty heille antamaan. Eikä ottamaan pois.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #33

Joo, minustakin tätä äänestystulosta olisi parasta kutsua järjen voitoksi. Itse asaissa ajattelin Järjen voittoa tämän bloginkin otsikoksi, mutta sitten keksin jotain mielestäni hauskempaa.

Käyttäjän PetriFriari kuva
Petri Friari Vastaus kommenttiin #38

#38. Voisi sanoa niin, että järki voitti ja samalla myös tunne.

Käyttäjän tomba66tomba kuva
Tomi Kuusinen

Tämä asia on todellakin saanut aivan järjettömät mittasuhteet. Kyse on kuitenkin väestöstä todella pienen joukon asia. Mikäli tulkitsen tilastoa oikein, Suomessa solmittiin vuonna 2015 318 rekisteröityä parisuhdetta.

http://tilastokeskus.fi/til/ssaaty/2015/ssaaty_201...

Siis reilun 300 parin asiasta on kirjoitettu palstakilometrejä, järjestetty paraateja ja mielenosoituksia... ja jaettu kansa kahtia. Ilmeisesti kuitenkin rakkaus voitti.

Jään mielenkiinnolla odottamaan vuoden 2017 tilastoja. Meneeköhän sitten jo maaginen 400 samaa sukupuolta olevan parin avioliiton solmiminen rikki?

Onko arvoliberaaleilla halua korjata myös mahdollisuus vanhemmuuteen molemmille sukupuolille?

"Vain kourallisessa sateenkaariperheitä on kysymys kahden miehen muodostamasta lapsiperheestä. Lähes kaikki suomalaiset sateenkaariperheet, joiden vanhemmat ovat rekisteröidyssä parisuhteessa, ovat naisparien muodostamia.

"Suomessa lapsella voi olla korkeintaan kaksi juridista vanhempaa. Usein tämä periaate peittää homomiesten isyyden. Vaikka kolmi- tai neliapilaperheissä (ks. tietolaatikko) isyys olisi vahvistettu, on perhe tilastoissa tyypillisesti luokassa "äiti ja lapsia". Jos taas molemmat äidit ovat juridisia vanhempia, luokitellaan perhe "rekisteröity parisuhde ja lapsia" -luokkaan."

http://www.stat.fi/artikkelit/2013/art_2013-09-23_...

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Joukon pienuus ei oikeuta sen syrjimistä. Mutta siinä olet kyllä oikeassa, että tasa-arvoisen avioliiton vastustaminen sai järjettömät mittasuhteet. Koko Aito aviolitto -hanke oli osoitus vakavasta suhteellisuudentajun puutteesta. Ikään kuin kaikki heterot eroaisivat puolisoistaan ja menisivät saman sukupuolen kanssa naimisiin heti kun se on mahdollista.

Käyttäjän tomba66tomba kuva
Tomi Kuusinen

Joukon pienuus ei tietenkään oikeuta syrjintään.

Jos muistelet uutisointia sna:n ja aa:n tiimoilta. Oliko mielestäsi media valinnut puolensa vai oliko kirjoittelu tasapuolista?

"Esimerkiksi köyhien ja syrjäytyneiden puolesta tässä maassa riittää tehtävää, ja jotenkin kristillisemmältä sellainen työ kuulostaisikin."

Kuuluuko tämä työ myös arvoliberaaleille? Vai onko kyseinen toiminta varattu arvokonservatiiveille? Käsittääkseni arvoliberaaleja arvoja ovat vähemmistöjen oikeudet, monikulttuurisuus, feminismi ja globaalisuus. Vanhusten, syrjäytyneiden ja köyhien asiat eivät siis kuulu listalle...?

Arvoliberaalit arvot ovat siitä mukavia että niitä voi toitottaa ilman minkäälaista konkretiaa. Jalkautumin hätää kärsivien luokse on niin eilistä. Paitsi ennen vaaleja.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Useimmissa medioissa kirjoittelu oli tasapuolista. Se tosin oli kummallista, että tasa-arvoisesta avioliittolaista kirjoitettiin usein sukupuolineutraalina avioliittolakina, kuin peläten leimautumista sen kannattajaksi. Sen sijaan aito avioliitto -hankkeesta kirjoitettiin hankkeen vetäjien sille antamalla nimellä. Eli tästä voisi päätellä median olleen tasa-arvoista avioliittolakia vastaan.

Käsittääkseni arvokonservatiivit eivät tee yhtään mitään, joten ei heille tarvitse varata muuta tehtävää kuin kitisemisen, ja sen homman he toki hoitavatkin. Me arvoliberaalit saamme tehdä kaiken niin kuin tähänkin asti.

Toimituksen poiminnat